
Vuosi 2022 on päättymäisillään ja Suupohjan radan tulevaisuus näyttää valoisammalta kuin koskaan rautatieyhdistyksen toiminnan aikana. Vaikka raakapuukuljetuksissa oltiin marraskuun tietojen perusteella 17 % jäljessä viime vuoden luvuista, on kuitenkin monia positiivisia asioita tapahtunut. Niin ikävä asia kuin sota Ukrainassa on, se on vaikuttanut myös Suupohjan rautatiekuljetuksiin. Koivukuljetukset Kaskisiin ovat kasvaneet merkittävästi viime keväästä lähtien.
Väylävirasto on panostanut tänä vuonna radan kunnossapitoon aiempaa enemmän, mm. ratapölkkyjä ja kiskoja on vaihdettu niin, että radan nopeusrajoitukset on palautettu ennalleen. Radan nykyinen kunto mahdollistaa liikenteen lähivuosiksi.
Elo-syyskuun vaihteessa melkoisen vaikuttamistyön tuloksena budjettiriihineuvotteluissa saatiin Suupohjan radan kunnossapitoon 3.5 miljoonaa euroa vuodelle 2023. Kunnossapito oli jo loppumassa tämän vuoden joulukuussa. Lisäksi valtionvarainministeriö osoitti omassa budjettiesityksessään 300 000 euron suunnittelurahan radalle. Alueemme kansanedustajat ja maakuntaliittojen toimihenkilöt tekivät vaikuttamistyötä radan hyväksi laajalla rintamalla. Suuri kiitos tästä heille. Valitettavasti emme vielä saaneet kunnossapitoa toistaiseksi jatkuvaksi, vaikka yritystä oli. Suupohjan radasta on tullut maakuntien yhteinen kehittämisprojekti ja molempien liittojen edunvalvonnan kohde.
Metsä Boardin julkaisema uutinen 15.9.2022 taivekartonkitehtaan esisuunnittelun alkamisesta Kaskisiin on tuonut lisää toivoa. Tehdas toteutuessaan parantaa Suupohjan radan peruskorjauksen todennäköisyyttä merkittävästi. Radan sähköistys toisi merkittävästi lisää kilpailukykyä.
Marraskuun alussa Ilkka-Pohjalaisen artikkelissa VR:n suunnittelujohtaja Hannukainen ehdotti kiskobussiliikenteen laajentamista Seinäjoki – Kurikka välille. Tätä ajatusta Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistys tukee ja katsoo, että se on myönteinen asia radan tulevaisuuden kannalta. Rautatieyhdistys ryhtyy luomaan edellytyksiä kiskobussiliikenteelle Seinäjoki-Kurikka välille.
Eduskuntavaalit käydään keväällä 2023 ja Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistys ry valmistautuu myös vaaleihin luomalla Suupohjan radasta tietopakettia jaettavaksi eri puoluetoimistoille, ehdokkaille ja valituille kansanedustajille. Työ radan puolesta siis jatkuu.
Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistys ry toivottaa Suupohjan radanvarsikunnille, muille kuntajäsenille, yritysjäsenille, Suupohjan radan eteen töitä tehneille eri tahoille niin Etelä-Pohjanmaan kuin Pohjanmaan alueella sekä radasta kiinnostuneille hyvää uutta vuotta 2023.
Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistyksen hallitus
Comments